FIN MVA, FIN JVA Cabravos Gummybear 1.5.2010-23.10.2021

Artun muistolle

Arttu oli suuri persoona ja monella tapaa ainutlaatuinen koira, enemmän kuin koira. Valtavalla älyllä ja työmoraalilla varustettu espanjanvesikoira, perheenjäsenemme.

Kun koira on kova,  itsevarma ja älykäs, tarkoittaa se sitä, ettei se ole myöskään kaikkein helpoin koira ensimmäiseksi koiraksi. Ensimmäisen vuoden panostimme tottelevaisuuteen. Muutaman kerran täytyi  Artulle osoittaa, mikä oli sen paikka tässä perheessä ja kuka on sen pomo. Kovalla koiralla on vain yksi pomo ja sen arvon meillä sai Iskä. Luottamus  ja tottelevaisuus Artun ja Iskän välillä oli 100 %. Se oli hyvä lähtökohta yhteiselle taipaleelle, joka pääasiassa liittyi metsästykseen.

Arttu toimi ylösajavana koirana lintu- ja jänisjahdissa, noutavana koirana kyyhky- ja vesilintujahdissa ja pysäyttävänä koirana supikoiran pintapyynnissä. Mitä lähempänä saalis oli, sitä nopeampaa häntä teki kahdeksikkoa. Ja passissa istuessa häntä ”vippasi” koko ajan, oli niin jännää. Jäljestäminen oli Artulle erityisen mieluista työtä. Se valioitui helposti  MEJÄ-kokeissa Suomen jäljestämisvalioksi 6-vuotiaana. Arttu teki elämänsä töitä Suurriistavirka-avun jälkitehtävissä. Kaiken työn se teki huolella ja suurella motivaatiolla, päivällä ja yöllä.

Luonnetestissäkin käytiin. Sieltä Arttu sai 171 pistettä ja todettiin kohtuullisen kovaluonteiseksi koiraksi. Ei tullut yllätyksenä. Luonnetestissä ei ollut mitään osa-aluetta, mikä olisi Arttua säikäyttänyt. Pääasiassa se teki omia hommia koko ajan eli haisteli maata, vaikka vierellä oli uhka, kolisi tai rämisi. Näyttelyt ei ollut Artun juttu. Suomen muotovalioksi se kuitenkin saatiin n. 10 näyttökerralla 4 vuotiaana. Arttu oli tottunut kulkemaan vapaana ja näyttelyissä piti olla remmin päässä, tylsää. Ympäristö oli hajuja täynnä, eikä niitä päässyt paljoakaan haistelemaan. Viis niistä koirista, mutta ne hajut! Iskän kanssa Arttu pääsi tekemään sitä, mistä se eniten nautti. Äiten kanssa lenkkeiltiin pääasiassa myös metsässä ja harjoiteltiin nuorena paljonkin tottelevaisuutta.

Lasten ollessa pieniä, Arttu osallistui omalla persoonallaan monenlaisiin leikkeihin. Piilosta leikittiin usein ja olipa Arttu sulhasena Ellille leikkihäissäkin, pukeutuneena hienosti tietenkin. Aatun kanssa Arttu teki monet autokaupat ja se tärkein juttu,

löivät kättä päälle. Lapset opettivat Artulle monenlaisia temppuja. Arttu oppi kaiken helposti ja teki kaiken kunhan vain palkasta sovittiin.  Välillä takapihalla oli myös agilityratoja. Artulla oli myös suuri vahtivietti, omaa taloa ja tonttia se vahti suurella tarmolla. Se ilmoitti aina tulijoista. Lähdön tontilta saivat kissat ja vieraat uroskoirat,

jos sattuivat meille eksymään.

9-vuotiaana Arttu satutti takajalkansa metsässä ja ristiside jouduttiin operoimaan. Teimme kovan työn kuntoutuksen kanssa. Jumpattiin Artun jalkaa eläinfysioterapeutin ohjeiden mukaan puolen vuoden ajan joka päivä 3-4 kertaa. Se kannatti, jalasta tuli vielä erinomainen. 9 kuukautta leikkauksesta kiivettiin jo Saana-tunturin huipulle. Viimeisinä vuosina Artun elämää varjosti sydämen vajaatoiminta. Lääkitys aloitettiin 9-vuotiaana. Ensimmäiset oireet ilmenivät vähän yli 11 vuotiaana, jolloin aloitettiin nesteeenpoistolääkitys ja sydänlääkkeitä lisättiin. Sydänultrassa käytiin  sairauden etenemisen ajantasalla pysymiseksi. Viimeisten viikkojen aikana nestettä kertyi vatsaonteloihin. Lopuksi se ei enää lähtenyt lääkitystä säätämälläkään , vatsa pullotti ja Arttu oli vaisu. Liekö vatsassa ollut jotain muutakin, en tiedä. Perjantaina sanoin, että vien Artun lääkäriin maanantaina. Lauantai aamuna kävi kuitenkin niin, ettei Arttu päässyt enää kävelemään. Oikea puoli oli halvaantunut ja katseesta näki, että nyt on Artun paha olla. Herätin lapset ja sanoin, että nyt täytyy päästää rakkaasta Artusta irti. Lapset makasivat  Artun vieressä ja rapsuttelivat hetken ennenkuin lähdimme eläinlääkäriin. Jäljelle jäi valtava suru ja ikävä. Kyynelvirta on ollut valtava. Reetu (toinen espanjanvesikoiramme) on yrittänyt kuivata kyyneleemme. Näin muutaman päivän jälkeen pystyy jo ajattelemaan kiitollisena kaikkea sitä, mitä Arttu toi meidän elämään. Se oli suuri osa sitä. Nyt Arttu metsästelee aina hyvissä olosuhteissa ja paalittelee aina kun ei tee töitä, niin kuin kotonakin.

Kaipaamaan jäivät Jari, Satu, Aatu, Elli, pikkuveli Reetu sekä moni muu, joka Artun tunsi.
Kiitokset Pieneläintuhkaamo Kotimetsän Jarille Artun arvokkaasta kohtelusta ja meidän kohtaamisesta suuressa surussa ❤